Jotta tänä päivänä saisi jokseenkin selvän kuvan abstraktista talousmallista, pitää ajatella miten talous oikeasti pyörii ja ehkä tämä abstraktitalous pyörii sen reaalitalouden päällä. Abstraktia taloutta ei voi pyörittää, mikäli reaalitalous ei toimi mallin odotetulla tavalla. Koska abstrakti talousmalli vaatii kaikenlisäksi, että kaikki pyörii velkarahalla niin se on hyvin herkkä väärinkäytöksille ja manipulaatioille. Inflaatio kasvaa, rahan arvo alenee -> Tuotteet kaupoissa maksaa enemmän.
Miksi meillä sitten on tämä nykyinen abstraktitalous reaalitalouden päällä?
Ymmärtääkseni, että valta pysyisi suunnilleen samoissa käsissä tai ainakin samoissa ideologioissa, jotta verokarja hyväksyy verotuksen* ja vaatii sitä jopa lisää, koska almuista käydään eri ryhmien välillä kinasteluja eikä kukaan kiinnittäisi huomiota siihen, että toimintatavat ja koko verotus on väärässä.
* joka on tulonsiirto sinulta jollekin toiselle, eli valtio varastaa uhkaillen sanktioilla sinua ja ottaa osan oman toimintansa pyörittämiseen ja lopuilla lahjoo erityisryhmiä pitämään ääntä ja syyttelemään ihmisiä tai yksinkertaisesti olemaan hiljaa ja tyytymään osaansa. Mafiat toimivat samalla tavalla. Poliisit ja armeija ovat vain puolustuskeino ja välillä voimakeino, jota valtaapitävät käyttävät enforcereinaan.
Miten ollaan jouduttu abstraktitalouteen?
Ihmiset eivät ole tarkkailleet tarpeeksi maailman tapahtumia ja ovat itsekeskeisiä eläimiä, joten joitakin ei edes kiinnosta, että eletään velaksi ja tulevat sukupolvet maksavat.
Abstraktitalous joka käytännössä toimii ainoastaan nopean kasvun aikana, aika moni jopa hyötyy siitä. Loppupeleissä se ei ole kovin tehokas menetelmä, koska elämme rajallisella maapallolla, jossa resurssit eivät tule riittämään liian nopean kasvun tavoittelussa. Henkinenkin puoli ihmisillä kärsii juuri liian nopean kasvun ja tehokkaamman tuotannon yritysten takia.
Mitä voidaan tehdä?
Hoitakaa oma talous kuntoonne. Älkää ottako liikaa lainaa, mikäli on epävarmaa, että ette pysty maksamaan lainaa takaisin. Kaikkea ei voi saada heti ja nyt. Liittykää sen jälkeen ihmisiin ketkä myös elävät reaalitaloudessa.
Yhteistyö on paras menetelmä tässäkin.
Olenkin vähentänyt abstraktia omaisuuttani ja lisännyt reaalitaloudessa toimivampia kaupankäynnin välineitä kuten hopeaa. Sekä lisännyt kontakteihini muita reaalitalouden kannattajia.
